Lentopallotytöt 05

Leppävedellä tyttöjen lentopallokokeilu käynnistyi innokkaasti

Tammikuun lopulla alkanut viiden kerran lentopallokerho on koonnut peräti 21 tyttöä kokeilemaan uutta lajia. ”Olemme nyt harjoitelleet neljä kertaa ja olemme käyneet teoriassa ja käytännössä läpi sormilyönnin, hihalyönnin ja alakautta syötön. Olemme tietty harjoitelleet alussa pallon heittoa ja kiinni ottamista, mutta kun tytöt olivat niin taitavia, lähdimme jo eka kerralla opettelemaan sormilyöntiä. Lisäksi olemme tehneet Lentopalloliiton Taitomerkkikansion erilaisia harjoitteita unohtamatta alkulämppää ja loppuvenytyksiä, joihin myös kaikki tytöt ovat osallistuneet oikein hyvin”, kertovat 14-vuotiaat valmentajat Suvi Kokkonen ja Säde Seppälä. ”Viimeinen koekerta onkin nyt kuluvan viikon perjantaina ja silloin meillä on vanhempainkokous, jossa sovitaan jatkosta. Kun Leppä on pieni seura ja meillä ei ole palkallisia työntekijöitä, on uusien lajien ja joukkueiden syntyminen ja jatkuminen vain vanhempien omasta aktiivisuudesta kiinni”, pohtivat Kokkonen ja Seppälä. Viimeisellä kerralla on luvassa tytöille myös pienet palkinnot, jotka sponssaa Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Kuva: Mauri Harjuoja

Teksti: Maarit Honkonen-Seppälä

Toisella kerhokerralla Lepän lentistä saapui treenaamaan innokkaat 13 alakoululaista neitoa. Valmentajina tuolloin, jolloin keskityttiin hihalyöntiin, olivat Säde Seppälä (vas) ja Milja Piesanen (oik). ”Tytöt ovat yllättävän taitavia, vaikka kyseessä on vaikea laji”, kehuvat valmentajat.

Lentopallokerholaiset 2014