Junnujen biitsileiri jälleen Leppävedellä

23.7.2019

Leppäveden Leppä järjestää ´04 - ´12 syntyneille tytöille ja pojille beach volley -leirin ti – ke 30.-31.7.2019. Leiri on päiväleiri kello 11.00 – 14.00. Leirin ohjaajina toimivat JyväsLentiksessä pelaavat Kerttu Seppänen ja Aava Rantakokko sekä Säde Seppälä. Leirin vastuuvalmentajana toimii Maarit Honkonen-Seppälä. Palkintoja tulee jakamaan Lepän kasvatti, Suomen naisten maajoukkueessa ja Hämeenlinnan lentopallokerhossa mestaruusliigaa pelaava Suvi Kokkonen.

Leiri järjestetään Leppäveden biitsikentällä osoitteessa Tiituspohjantie 39.

Leirillä harjoitellaan Suomen Lentopalloliiton taitomerkkiharjoitteita, pelataan erilaisia pienpelejä, myös lentopalloa ja biitsiä. Leiriläisten toivotaan ulkoliikuntavälineiden lisäksi ottavan mukaan lenkkivaatteet ja varulta myös uimavarusteet. Myös oma juomapullo ja oma pallo mukaan, jos on.

Leirin hinta on Lepän jäseniltä 10 euroa ja muiden seurojen pelaajilta tai vielä seurattomilta harrastajilta 20 euroa. Maksu käteisenä ensimmäisenä leiripäivänä. 

Leirimaksu sisältää valmennuksen ja henkilökohtaisen ohjauksen lisäksi välipalan sekä palkinnon. Leiriläisiä ei ole vakuutettu järjestäjien puolesta. Sateen sattuessa leiri järjestetään sateessa.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: maarit.honkonen-seppala@humak.fi tai 040 626 82 93/Maarit. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään perjantaina 26.7. Leirille otetaan 12 nopeinta ilmoittautujaa.